Terveisiä eduskunnasta!

Olin perjantain ja lauantain Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton järjestämällä Nuori vihreä vaikuttaja -kurssin ensimmäisellä osalla Helsingissä. Oli ilahduttavaa nähdä, miten monta yhteiskunnasta ja ihmisistä välittävää fiksua nuorta toivoa joukostamme löytyi! Kävimme muun muassa tutustumassa eduskuntataloon, tapasimme kansanedustajia ja saimme koulutusta esimerkiksi sosiaalipolitiikasta, ilmastopolitiikasta, järjestöistä, kunnallispolitiikasta, energiapolitiikasta sekä kansalaisvaikuttamisesta.

Sekä kouluttajamme, jotka lähinnä olivat asiansa todella osaavia kansanedustajia, että muut kurssilaiset ylittivät odotukseni. On hienoa luoda kontakteja yli kuntarajojen ja huomata, että pohjoisesta löytyy samanmielisiä politiikasta innostuneita nuoria yhtä lailla kuin etelästäkin. Tämän kaltaisissa tilanteissa saa aina hieman enemmän toivoa tulevaisuutta kohtaan. Kyllähän sitä toivoa tarvitaankin: kun eduskuntasalissa istuu kahdestasadasta kansanedustajasta parikymmentä äänestysikärajan laskemisesta puhuttaessa, alkaa jos jonkinlaisia ajatuksia herätä. Erityisesti, kun nämä kaksikymmentäkin lähinnä juttelevat keskenään ja pyörivät käytävillä.

Herää kysymys, mitä politiikan huipulla nykyään tapahtuu. Mitä politiikka on? Tästäkin teemasta kurssilla keskusteltiin. Politiikka on dynaamista, koko ajan muuttuvaa. Siinä ei koskaan voida päästä absoluuttiseen lopputulokseen, vaan käydään tavallaan jatkuvaa sotaa. Eri osapuolet ajavat eri asioita eri näkemysten takia, ja ratkaisuihin päädytään taisteluiden kautta. Voitto ja häviö ovat suhteellisia käsityksiä: usein voittoon tarvitaan monia pieniä häviöitä, ja mikä toisesta näyttää voitolta, saattaakin toiselle osapuolelle olla esimerkiksi kompromissi.

Politiikka on vaikuttamista, pyrkimystä kääntää toinen omalle kannalleen esittämällä argumentaatioita oman kantansa puolesta. Politiikassa ajetaan tietyn ihmisryhmän etuja. Tässä kohdassa näen Vihreän liiton edistyksellisenä puolueena: vihreät eivät ole kehittyneet minkään tietyn ihmisryhmän etujärjestöstä, vaan ajavat nähdäkseni kaikkien etua muun muassa ilmasto-, tasa-arvo- ja ihmisoikeuspolitiikallaan. Ideaalimaailmaa, jossa kaikki on täydellistä, ei voida saavuttaa, mutta siihen on pyrittävä. Turun opiskelevien vihreiden sanoin: ”Ole realisti – vaadi mahdottomia”.

Opin kurssilla myös, että politiikka on asioiden ja ilmiöiden nimeämistä. Mistä tahansa voi tehdä poliittisen aiheen nimeämällä sen poliittiseksi, politisoimalla. Toisaalta myös epäpolitisoiminen voi olla politisoimista: poliitikosta annetaan karismaattinen henkilökuva ja unohdetaan näin tämän puheen varsinainen poliittinen sisältö, mutta kaiken tämän tavoitteena onkin saada ajettua kyseinen henkilö esimerkiksi vaaleista läpi. On oltava tarkkana. Monet osaavat pelata tällaista peliä, ja ihminen on helposti harhautettavissa. Ajattelun vaivalta säästytään, kun äänestetään pärstäkertoimen mukaan, mutta valta tällöin äänestäjällä eli kansalla vai vaalikuvan photoshopparilla?

Politiikan perimmäisen tarkoituksen tulisi olla onnellisuus. Ei pääoma, ei oman ihmisjoukon onnellisuus, ei yltäkylläisyys eikä kilpailukyky, vaan sellaisen yhteiskunnan luominen, jossa kaikilla on mahdollisuus toteuttaa itseään tavalla, joka takaa henkisesti rikkaan ja yltäkylläisen elämän. Yhteisö ei voi määritellä, mikä tekee itse kunkin onnelliseksi, mutta se voi luoda ihmisille ympäristön, joka sisältää välineet onneen. Onnistuneen ja oikeanlaisen politiikan tuloksena me voimme olla onnellisia yhteiskunnassa, jossa elämme.

Minä olin onnellinen saadessani kokea upean viikonlopun mahtavien ihmisten ympäröimänä tuntien, että maailmalla on toivoa, jota itse kukin voi levittää. Mistä sinä tulet onnelliseksi?