Tämä blogaus on muokattu spontaanista Vihreiden puoluevaltuuskunnassa tänään pitämästäni puheesta.
Demokratiasta ja rakenteista puhuminen saattaa olla epäseksikästä, mutta niin pirun tärkeää että teen sen siitä huolimatta. Demokratiaa täytyy alituisesti kehittää – niin EU:ssa kuin Suomessakin. Jos meillä ei nimittäin ole demokratiaa, ei unionilla tai valtiolla ole oikeutusta toimia ylipäätäänkään.
EU on luisumassa kansalaistensa sormien välistä ja karkaamassa ymmärryksen ja vaikutusvallan ulottumattomiin. EU:ta tarvitaan, koska rajat ylittäviin ongelmiin tarvitaan rajat ylittäviä ratkaisuja. Jos unionilla ei kuitenkaan ole demokratian oikeutusta toimia, emme pääse myöskään tarttumaan muihin ongelmiin: ilmastonmuutokseen, nuorisotyöttömyyteen, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon levittämiseen.
Molemminpuolinen luottamus päättäjien ja kansan välillä on demokratian toiminnan edellytys. Välinpitämättömyys edustuksellista politiikkaa kohtaan on voitettavissa vain kansalaisten yleistä osallistumishalua kohentamalla.
Tämä puolestaan edellyttää, että luodaan oikeita välineitä, joilla ihmiset voivat vaikuttaa ja olla päätöksentekijöitä vaalien välilläkin. Suora demokratia, eli muun muassa kansanäänestykset ja kansalaisaloitteet, täydentää edustuksellista demokratiaa. Se myös lisää keskustelua ihmisten keskuudessa, ja näin myös tietoisuus politiikan sisällöistä ja varsinaisista asiakysymyksistä kasvaa.
Viime eduskuntakaudella Vihreät oikeusministeri Tuija Braxin johdolla edisti aktiivisesti demokratian kehittämistä Suomessa, mutta kansalaisaloite vain alku, ehdotus eduskunnan agendalle nostettavasta asiasta. Myös EU:n kansalaisaloitteessa piilee sama ongelma. Näitä välineitä täytyy kehittää kohti sitovaa kansalaisaloitetta, joka mahdollistaa myös suorat kansanäänestykset asiakysymyksistä.
Mitä siis sekä Suomessa että Euroopan unionissa pitäisi tehdä?
- Korvataan neuvoa-antava kansanäänestys kansalaisaloitteella ja päättävällä kansanäänestyksellä, eli kansalaispäätöksellä. Tietty määrä kansalaisia voi tällä välineellä käynnistää aloitteen eduskunnan tai Euroopan unionin toimivaltaan kuuluvasta asiasta. Tällöin eduskunta valmistelee esityksen kansalaisten lopullisesti päätettäväksi.
- Muutetaan lakeja siten, että tietyllä määrällä kansalaisia on mahdollisuus vaatia kunnallisen, valtiollisen tai EU:n laajuisen kansanäänestyksen järjestämistä.
- Järjestetään kansanäänestys aina tietyn mittaluokan asioista, kuten Suomen perustuslain muutoksista, EU:n perussopimusten muutoksista tai laajavaikutteisista valtioiden välisistä sopimuksista.
Vihreiden perinteisesti keskeisiä arvoja on muiden muassa ollut demokratia. Jos me emme vaali sitä ja edistä suoria vaikutusmahdollisuuksia, ei sitä tee kukaan muukaan. Tutkimusten mukaan ihmisten onnellisuutta ja tyytyväisyyttä päätöksiin lisää se, että he itse ovat mukana niitä tekemässä. Demokratia ei ole koskaan valmis, ja sen kehittämistä ei saa koskaan lopettaa.