Rakennuslautakunta päätti tänään kokouksessaan äänin 5-8, ettei Sairashuoneenkatu 8:n sisäpihalla olevaa puutaloa määrätä kunnostettavaksi tai suojattavaksi sateelta ja kertyneen maaperän aiheuttamalta lahoamiselta. Äänestin suojelemisen puolesta, ja jätimme lautakunnan vihreiden edustajien sekä esittelevän virkamiehen kanssa eriävän mielipiteen päätöksestä.
Puu ja Talo ry osaa sivuillaan kertoa, että Sairashuoneenkatu 8:n puutalo on yksi viimeisistä Turussa jäljellä olevista muurarimestari Erik Johan Wennerqvistin piirustusten mukaan rakennetuista rakennuksista. Vuonna 1831 rakennettu pieni puutalo on suuren vuonna 1928 rakennetun kerrostalon pihan perällä Kakolan puiston reunassa.
Puutalon tilanne on tänä päivänä surullinen. Rakennus on ollut kivitalojen sisäpihalla asumattomana 90-luvun alusta, ja se on päästetty valitettavan huonoon kuntoon: Monet laudoista ovat lahoja ja välikatto osin romahtanut – Rakennuslautakunnan katselmus paikalle kaksi viikkoa sitten tuntui olevan 20 vuotta myöhässä. Rakennuksen on tahallisesti annettu mennä huonoon kuntoon ja taloyhtiö on halunnut myös purkaa sen, mutta korkein hallinto-oikeus on pitänyt rakennuslautakunnan päätöksen olla myöntämättä purkulupaa. Rakennuksella on kaavoitus- ja museoviranomaisten mukaan suojeluarvoja.
Kortteliin ollaan nyt suunnittelemassa uutta asemakaavaa. Rakennusta tullaan ennakkotietojen mukaan esittämään suojeltavaksi vuodenvaihteen tienoilla valmistuvassa kaavamuutosesityksessä. Talo on todella huonossa kunnossa, mutta osia siitä on vielä säilytettävissä ja loput rakennettavissa uudestaan vanhan mallin mukaisesti. Esityksen mukaan rakennus olisi pitänyt uhkasakon uhalla ensi syksyyn mennessä suojata koko rakennuksen kattavalla suojarakennelmalla siten, että vesi ja lumi eivät pääse rakennukseen. Lisäksi rakennuksen sivustoilta olisi pitänyt maata siten, etteivät puurakenteiset julkisivut vahingoitu. Varsinaista kunnostamista ei katsottu tarkoituksenmukaiseksi tässä vaiheessa, kun rakennuksen suojelemista koskeva kaavamuutos on kesken.
Nyt rakennukselle ei kuitenkaan rakennuslautakunnan enemmistön päätösellä tarvitse tehdä mitään, vaan omistaja voi antaa sen rappeutua rauhassa. Valituksista riippuen kaavan lainvoimaiseksi tuleminen saattaa kuitenkin kestää vuoden tai ylikin. Rakennuslautakunnan enemmistön päätös tarkoittaa, että koko tämän ajan vesi voi sataa rakennukseen sisälle ja talon taakse kasattu maa-aines saa lahottaa seinälautoja, joiden tasolle maanpinta on noussut. Asemakaavan mahdollinen tuleva suojelumääräys tulee merkityksettömäksi, jos rakennus tuhoutuu kokonaan ennen sen korjaamista.
On surullista, että yhä edelleen vanhoja, hienoja ja arvokkaita rakennuksia annetaan mädättää pystyyn ja sen jälkeen kenties purkaa, koska ”ei kannata enää suojella”. Näin mitääntekemättömyydestä palkitaan. Rakennuslautakunta ei mielestäni tänään toteuttanut rooliaan kunnan rakennusvalvontaviranomaisena. Kaavoittaja eli kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta toki viime kädessä päättää, suojellaanko taloa vai ei. Meidän olisi kuitenkin pitänyt mahdollistaa se, että edes jotakin talosta säilyy suojeltavaksi.
Suojelemisen puolesta äänestivät lisäkseni Rauno Lahtinen (vihr.), Jouko Laakso (ps), Kaija Raninen (kd) ja Marjukka Pentti (kok).
Asian palauttamisen puolesta äänestivät Ilari Luojola (sd), Marjatta Sinervo (sd), Ari Rantanen (sd), Raimo Huhtanen (vas), Riitta Karjalainen (kesk), Pekka Karlsson (kok), Peter Klimscheffskij (kok) ja Marjukka Laitinen (kok).
