Julkaistu Turun Sanomissa 27.10.2012
Mitä yhteistä on toimivalla pyörätieverkostolla, alakulttuurilla ja koulukuraattorilla? Ne kaikki ovat ongelmia ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä – oli kyse sitten sydän- ja verisuonitaudeista, masennuksesta tai syrjäytymisestä.
Politiikassa huomio keskittyy varsinkin näin taloudellisesti vaikeina aikoina valitettavan usein ongelmien hätäisiin ratkaisumenetelmiin niiden estämisen sijaan. Painopistettä on muutettava. Emme saa elää seurausyhteiskunnassa, jossa ongelmien seurauksiin kiinnitetään enemmän huomiota kuin syihin. Tämä nousi esille myös mielipidekirjoituksessa ”Lapsen syrjäytymisen syynä usein vanhempien päihdeongelma” (TS 19.10.).
Resurssien käyttäminen ongelmien ehkäisyyn pelkän seurausten korjaamisen sijaan tuo sekä inhimillistä että taloudellista säästöä. Ennaltaehkäisy ei saa olla pelkkiä hankkeita vaan pitkäjänteistä ja määrätietoista, muuhun toimintaan juurrutettua työtä.
Ennaltaehkäisyyn ei aina ymmärretä panostaa siksikään, että sen tuloksia on hankalampi vertailla ja mitata kuin viime hetken hätäratkaisupalveluiden vastaavia. Tutkimuksia kuitenkin on. Esimerkiksi yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle noin miljoonan ja psykiatrinen hoito jopa 15 000 euroa kuukaudessa, kun taas vaikkapa kunnollinen kouluterveydenhuolto kustantaa vain 125 euroa vuodessa.
Mielenterveyteen ja muihinkin ongelmien mahdollisiin pesimäalustoihin vaikuttavat useat eri tekijät, niin perinnölliset kuin ympäristöstä johtuvat. Tekijöiden moninaisuudesta johtuen ennaltaehkäisyn toimia pitää toteuttaa myös perinteisten sektoreiden ulkopuolella ihmisen päivittäisessä elinympäristössä. Kaikessa pyörätierakennuksessa, kulttuurituotannossa, liikuntapaikkojen aukioloissa, äitiys- ja lastenneuvolatoiminnassa, päiväkotitoiminnassa, kouluissa, vanhainkodeissa ja pienissä opetusryhmissä pitää muistaa nähdä ennaltaehkäisyn rooli – myös budjetista päätettäessä.
