Vastineeni Ilkka Kanervan mielipidekirjoitukseen julkaistiin tänään Turun Sanomissa. Kannatan armeijan kehittämistä tasa-arvoisemmaksi, kun taas Kanerva ilmeisesti ei.
Lähtökohdaksi tasa-arvo
(Turun Sanomat 16.9 2010 02:31:36)
Ilkka Kanerva (kok) kritisoi Turun Sanomissa 14.9. Vihreiden esittämää asepalvelusmallia, muttei itse esitä varteenotettavia vaihtoehtoja armeijan kehittämiseksi. Kanerva väittää, että puolustuspolitiikkamme perusjalkana on yleinen asevelvollisuus ja näin tulisi olla jatkossakin. Väite on merkityksetön, sillä asevelvollisuutemme ei missään vaiheessa ole ollut yleinen.
Puolet suomalaisista ovat asevelvollisuuden piirissä, puolet taas eivät. Velvollisuuden piiriin valikoidutaan syntymästä ilman minkäänlaisia järkiperusteita. On miehiä alentavaa ja naisia syrjivää väittää, että että vain miehet olisivat sotakoulutuksen tarpeessa. Silti Kanerva puhuu ainoastaam ”miesmääristä” ja ”armeijan harmaisiin valjastettavista suomalaisista nuorista miehistä”. On uskomatonta, että Suomessa 2000-luvulla ajatellaan ja toimitaan näin epätasa-arvoisesti.
Kanerva toteaa myös, että vaikka perinteisen sodan syttymisen uhka Suomessa on pieni, sen mahdollisuus on silti olemassa. Myös kovin monen muun uhan, kuten terrorismin, ympäristökatastrofien, öljyvuodon, ilmastonmuutoksen tai epidemian, mahdollisuus on olemassa. Eikö näihin nykymaailman todellisiin ja todennäköisempiin uhkiin tulisi varautua?
On väistämätön tosiseikka, että armeijaa on kehitettävä. Lähtökohtana on oltava velvollisuus kaikille tai vapaaehtoisuus kaikille. Tasa-arvon on oltava keskeinen asia armeijan kehitystyössä.
Saara Ilvessalo, oik. yo, Turun varavaltuutettu (vihr)